Marraskuun blogivieraamme on elämää rakastava ja hetkessä elävä energinen yrittäjänainen. Viiteenkymmeneenyhteen vuoteen mahtuu paljon, yhteen blogikirjoitukseen vain osa Tiina Wangelin vuosien tapahtumista.
Lapsuuden jaoin äidin ja kaksoisveljeni kanssa. Minä olin se touhukkaampi ja eläväisempi, elämää sekä eläimiä rakastava sisko. Veljeni taas oli harkitseva, fiksu ja ajatteleva. Jo pienenä opin tekemään työtä; milloin pesin mamman mattoja, mökin ikkunoita, poimin marjoja, hakkasin halkoja, jne. Lista oli loputon, aina oli jotain puuhaa.
Harrastuksia ei juuri lapsena ollut. Halusin Viippola-kouluun voimistelemaan, kuten ihailemani luokkakaverit, mutta yksinhuoltajaäidin rahat eivät riittäneet siihen harrastukseen. Joten valitsin Lahden Ahkeran ja juoksun. Tämä harrastus oli helppoa ja edullista. Harrastukseen pääsi polkupyörällä tai niin usein juoksemalla. Mainoslehtisiä jakamalla sain kerättyä rahat ensimmäisiin piikkareihin. Olin seitsemän vuotta karkkilakossa. Karkkeja saadessani myin ne kaksoisveljelleni ja näin sain hankittua ensimmäisen sykemittarini. Opin, että mitään ei saa, jos ei edes yritä.
Elämänmyönteisyys ja auttamisen halu on ollut luonteessani aina. Pienenä maalla pelastin mamman kissan suusta hiiriä, laitoin ne tuoreen pullan kanssa villasukkaan ja kuljetin naapurin latoon. Mamman kanat kannoin syksyllä sisäsään lämpimään ”hetekaan” piiloon. Kiinni jäin, kun kaakatus alkoi. Isompana olen vienyt edellä ajaneeseen autoon törmänneen vertavuotavan jäniksen eläinlääkärille ja samoin lentokyvyttömän fasaanin. Varmaan niistä tuli paistit kyseisille eläinlääkäreille, mutta minä pyrin auttamaan ja säilyttämään elämää.
Pienenä haaveammattejani olivat delfiinien kouluttaja tai eläinlääkäri. Olihan minulla lapsuudessa mamman lehmän ja kanojen lisäksi aina kissoja sekä koira. 18-vuotiaana haaveammattini muuttui, jouduin luopumaan 16 vuotta vanhasta koirastani. Muistan vieläkin Peni -koiran silmät, jotka katsoivat minua, kun ajoin eläinlääkärin pihalle ja tiesin että olemme viimeisellä yhteisellä matkalla. Ymmärsin, että rakkautta on myös päästää irti ja samalla eläinlääkäri ei tuntunut enää omalta haaveammatilta, eikä myöskään delfiinien hoitaja, sillä en halua vangita elämää.
Seuraava haaveammatti lukion jälkeen oli lääkintävoimistelija, mutta jäin opiskelupaikasta puolen pisteen erolla. Pääsin kakkosvaihtoehtoon, sairaanhoitajakouluun, mutta en ottanut paikkaa 2 vuoteen vastaan, sillä halusin tehdä töitä ja miettiä mikä minusta isona tulee.
Juoksuharrastuksen kautta aloitin myös vapaaehtoistyöt. Valmensin Lahden Ahkerassa nuoria lapsia ja olin lukuisissa kilpailuissa vapaaehtoistöissä. Juoksuharrastus koki takapakkia loukkaantumisen takia ja lopulta aktiiviura jäi, kun aloitin sairaanhoitajakoulun. Opiskeluni rahoitin tekemällä töitä mm. Tapanilan vanhainkodissa ulkoiluttajana, kylvettäjänä, osastoharjoittelijana ja opiskelun edetessä perushoitajan sijaisena. Välillä kävin myös rahapulassa siivoamassa ravintoloita, linja-autoaseman vessoja ja jakamassa Etelä-Suomen Sanomia.
Sain erilaisista tehtävistä paljon työkokemusta ja niinpä voin ylpeillä, etten ole ollut päivääkään työttömänä ja minulla on aina ollut superihanat työkaverit ja työpaikat. Muistan vieläkin, kun Etelä-Suomen Sanomia odotettiin jakopisteellä ja meille jakajille ilmoitettiin, että lehti tulee kaksi tuntia myöhässä, sillä etusivu meni uusiksi Nykäsen Matin voitettua MM-kultaa. Niinpä lähdimme tätä odotellessa yhdessä aamukahville.
Sairaanhoitajakoulun viimeiset työharjoittelut suoritin opettajani vastusteluista huolimatta ambulanssissa. Se maailma vei minut uuteen elämään, sillä tällöin nainen oli harvinaisuus ambulanssissa. Harjoittelupaikkaa en saanut silloiselta Lahden Paloasemalta. Vedottiin siihen, että naisille ei ole pukukaappia. Onnekseni sain kuitenkin harjoittelupaikan yksityisestä sairaankuljetusyrityksestä.
Valmistuttuani minua suorastaan revittiin moneen paikkaan töihin, sillä olin yleensä innokas uuden oppija, tunnollinen ja ahkera työntekijä. Muut lähtivät opiskelun päätyttyä luokkaretkelle Tunisiaan, minä luovutin oman matkapaikkani hyvän ystäväni kaverille, sillä sain sairaanhoitajan sijaisuuden Päijät-Hämeen keskussairaalan silmäosastolta ja samaan aikaan ambulanssista, joten otin molemmat vastaan. Useimmat luokkakaverini olivat matkan jälkeen työttömiä, olihan tuo kuuluisa -90 luvun lama pahimmillaan.
Aktiivisen juoksu-uran päätyttyä aloitin maantiepyöräilyn. Kesätyörahoilla ostin harjoituskilpapyörän ja kesäaikaan 10 000 harjoituskilometriä meni helposti rikki. Samaan aikaan tulivat vapaaehtoistyöt ja opiskelu vahvasti kuvioihin. Jatkoin terveydenhuollon opintoja, päivitin ja laaja-alaistin osaamista useaan kertaan työn ohella. Tein ensiapupäivystyksiä vapaaehtoisena mm. Finlandia-hiihdossa, Lahden Ahkeran järjestämissä kilpailuissa, rallikisoissa, rinnepäivystäjänä hiihtokeskuksissa jne. Oli ilo auttaa toisia, saada hyvää mieltä itselle ja oppia elämää.
Kuten alussa sanoin, olen aina pitänyt työstäni. 2000-luvulla kuitenkin koin, että työssäni en pysty hyödyntämään kaikkea osaamistani potilaani parhaaksi. Tuntui, että potilaita pompoteltiin luukulta toiselle ja me ammattilaiset jouduimme hyväksymään asian, laput silmillä, sivuille ei saanut katsoa. Joten sitten vain päätin, että perustan yrityksen, jossa minulla on aikaa juuri sinulle nyt ja tässä. Samalla hyödynnän sen kaiken osaamisen, jota olen vuosien aikana työssä ja lukuisissa opiskeluissa saanut sekä ne runsaat verkostot ja kontaktit.
Samaan aikaan perheemme muutto maalle Asikkalaan oli lopullinen sysäys Vääksyn Lääkärikeskuksen syntymiselle. Vaikka sukulaiset ja ystävät pitivät hulluna ja riskinä yrittäjyyttä maalla 8500 asukkaan kunnassa, en kuunnellut heitä, vaan toteutin ideani ja 2.7.2007 vietimme lääkärikeskuksen avajaisia.
Päivääkään en ole katunut. Aina ei olla ruusuilla tanssittu; on ollut muutama riski -ja harha-askel, mutta niistä on taas noustu. Aina olen kuitenkin saanut kohdata sinut, asiakkaani, ajan kanssa ja elää sen hetken parhaalla mahdollisella tavalla.
Vapaaehtoistyö on vaihtunut vuosien varrella järjestötyöhön, maamme yrittäjyyden edistämiseen, terveydenhuoltoalan yrittäjyyden puolesta puhumiseen ja uusimpana turvallisuuden lisäämiseen maakunnassa liikuttaessa. Lukuisten vapaaehtoisverkostojen kautta olen myös saanut paljon hyviä kavereita ja ystäviä ympäri Suomen ja ennen kaikkea olen kohdannut monta fiksua ihmistä, jotka ovat opettaneet minulle paljon.
Urheilu on osa hyvinvointiani, takanani on lukuisia loistavia maratonreissuja ja lyhyempiäkin juoksuretkiä perheen kanssa. Akkuni latautuvat, kun saan lenkkarit jalkaan edes hetkeksi ja koen sen vapauden, kun kukaan eikä mikään estä matkaani. Kuljen yhä sieltä, mistä polku on haastavin, ei aita matalin.
Mottoni on yhä: turha mennä nurkan taakse urputtamaan, jos ei ole itse valmis tekemään mitään.
Kuka:
Tiina Wangel
Yrittäjä/Toimitusjohtaja
Vääksyn Lääkärikeskus/Tiimikke Oy
Puheenjohtaja
Päijät-Hämeen Yrittäjät ry.
Hallitusjäsen
Suomen Yrittäjät ry.
Hallitusjäsen
Lääkäripalveluyritykset ry.
Hallitusjäsen
Kevytväylä 313 ry.
