Hallitus esittäytyy

Vuoden alussa aloitin puheenjohtajana Lahden Seudun Yrittäjänaiset ry:ssä, lämmin kiitos kaikille luottamuksestanne. 18 vuotta on tullut täyteen kauneudenhoitoalan yrittäjänä ja jokainen päivä on ollut rikkaus ja rakkaus tätä työtä kohtaan. Luonteeltani olen peräksi antamaton, sitkeä puurtaja. Perheeseeni kuuluu aviomiehen lisäksi neljä aikuista lasta, jotka ovat sijoittuneet akselille Helsinki, Tampere, Oulu. Vapaa-aikani kuluu pitkälti yhdistysasioiden hoitamisessa sekä mökillä kaikenlaista puuhaillessa.

Arja Korkala


Olen jonkin sortin ’maailman’ kansalainen. Rakastan matkustelua ja olen asunutkin ulkomailla vuosia. Työkseni yhä teen parturi-kampaajan töitä sekä hurahtanut kiinteistöalaan. Yrittäjänä olen ollut jo 21 vuotta. Olen monessa mukana,-aktiivinen puurtaja. Harrastuksiini kuuluu lenkkeily/kuntosali. Mökillä vietän paljon aikaa kahden kissani kanssa. Aikuinen tytär jo asustelee omillaan. Olen Lahden seudun yrittäjänaisten varapuheenjohtaja ja hallituksessa asuntovastaavana sekä mukana tapahtumien suunnittelussa.

Miia-Elina Virkki-Rowe


20 vuotta eikä suotta tätä yrittäjäelämää. Joka päivä tässä ravintoloitsijan hommassa oppii jotakin uutta. Välillä kompuroidaan ja välillä tuuletetaan. Pienet reissut kotimaassa ja ulkomailla auttavat jaksamaan ja opettavat ymmärtämään alati muuttuvaa maailmaa. Yhdistyksessä olen mukana tapahtumien suunnittelussa, jonka sisältöön toivoisin kovasti apua jäsenistöltä; mitä tapahtumia ja miten usein?

Virpi Kesonen


Olen koulutukseltani taiteen maisteri, ammatiltani sisustusarkkitehti. Rakastan työtäni! Värit ja kauniit esineet kuuluvat elämääni pivittäin. Maalaan, kun vain ehdin, nykyään lähinnä akvarellejä. Metsässä liikkuminen koirani Picon kanssa on lähellä sydäntä, kuten myös lukeminen. Minulla on kolme ihanaa aikuista lasta, joita onneksi tapaan aika usein. Mieheni luo Espanjaan matkustan aina, kun työtilanne sen sallii. Hallituksessa hoidan jäsenrekisteriä ja sähköpostia

Ulla Tenho


Sisustussuunnittelija ja -toimittajana olen kiinnostunut suomalaisesta muotoilusta ja designista. Työ on poikinut myös alan yritysten pr- ja markkinointitehtäviin. Kirjalliset harrastukset ovat laajentanut maailmankuvaani sekä lukemisen että kirjailijoiden kohtaamisten myötä ja vienyt maailmalle. Lukemisen ilosanomaa siirrän myös kolmelle lapsenlapselleni. Toimin yhdistyksen rahastonhoitajana.

Maija-Riitta Mustonen


Olen aina positiivisesti asioista ajatteleva joka paikan höylä. Mutta osannut hieman löysätä tahtia, kun ikää on karttunut. Tytär ja poika lentäneet maailmalle ja kannattavat omia siipiään. Seuraan intohimoisesti juniorin F1-uraa. Maailmalta pelastettu rescue-koira Darwin on kaverina, kuljen sen kanssa luonnossa, aina kamera kainalossa. Kirjoitan novelleja ja lastenkirjoja. Mökkeily vapaa-ajalla tasapainottaa työntekoa. Olen sihteerin vakanssilla hallitustyöskentelyssä.

Marianne Välimaa


Vapaa-ajalla olen hurahtanut tanssiin. Käyn baletissa, lyrical jazzissa, show Jazzissa ja heelsissä. Kotoa löytyy mies, nuorempi tytär ja ruskea labradorinnoutaja Viljo. Vanhempi tytär lentänyt jo pesästä. Toimin SoMe-, sponsori- ja jäsenhankintavastaavana hallituksessa.

Riikka Forss


Vauhdikkaana ihmisenä rakastan tätä yrittäjyyden monipuolisuutta. Lähemmäs 15 vuotta mainosalalla on opettanut kaikenlaista, edelleenkin innostun tästä duunista ja mahtavista projekteista missä olen päässyt Kuminan tiimin kanssa pyörimään. Arjessa kaikenlainen urheilu ja palloilu liikuttaa ja lähes kaikki lomat menee matkaillen. Hallituksessa minulla on päävastuu viestinnästä.

Anu Varsamäki

Yhteistyössä