Ilta täynnä hyviä tekoja ja kortteli täynnä hyvän tekemisen mahdollisuuksia

Sumuiset aamut ja puista putoilevat lehdet kertovat, että syksy on tullut. Ne saavat meidät rauhoittumaan; pistämme villasukat jalkaan, kääriydymme huopaan ja vietämme aikaa läheisten kanssa. Monille syksy näyttäytyy aivan toisenlaisessa valossa. Se saattaa tarkoittaa kiusaamisen sävyttämiä kouluaamuja, pitkiä yksinäisiä iltoja kotona tai huutoa ja väsyneitä hetkiä lapsiperhearjen keskellä.

Yksinäisyys on läsnä monen ikäisten ihmisten elämässä. Me Lahden Diakonialaitoksella autamme yksinäisiä ja heitä, jotka ovat jäämässä muun avun ulkopuolelle. Teemme sitä työtä, jota muut eivät yhteiskunnassa
tee ja kohtaamme ihmisiä, jotka eivät muutoin tule nähdyksi. Eri työmuotomme tavoittavat odottavia äitejä, pikkulapsiperheitä, nuoria, maahanmuuttajia, ikäihmisiä ja monia muita, jotka kaipaavat tukea
arkeensa. Dila-korttelimme yli 350 vapaaehtoista antavat aikaansa sitä kaipaavalle ja kysyvät mitä sinulle kuuluu.

Myös yritykset voivat tehdä hyvää Lahden Diakonialaitoksella. Mahdollistamme jokaiselle hyvän tekemisestä kiinnostuneelle yritykselle omanlaisensa tavan auttaa ja osallistua yhteiskuntavastuun
toteuttamiseen. Tarjoamme yrityksille vaivattomia mahdollisuuksia osallistua hyvän tekemiseen paikallisesti ja luotettavasti. Meidän kauttamme hyvät teot kohdentuvat 100%:sti sitä tarvitsevalle.
Tuomme myös yrityksen hyvän tekemisen esille eri kanavissamme eli luvassa on näkyvyyttä ja positiivista imagoa yrityksellesi!

Yrityksesi voi lahjoittaa vähävaraisille asiakkaillemme omia tuotteitaan tai palveluitaan. Yritykset ovat ilahduttaneet mm. vauva- ja pikkulapsiperheitä jouluyllätyksillä sekä ikäihmisten arkea kukkakimpuilla. Elvin ja Einarin elämyskahvit -Hyvinvointilahjakortin avulla yritys pääsee auttamaan kotihoidon ikäihmisiä. Yritys voi valita mieleisensä suuruisen lahjakortin kolmesta lahjakortti- vaihtoehdosta. Lahjoitus tuo konkreettista hyvää ikäihmisen arkeen ja sen avulla ikäihminen pääsee vapaaehtoisensa kanssa viettämään aikaa kahvin, hyvinvoinnin tai kulttuurin parissa.

Tapahtumista kiinnostuneille yrityksille Lahden Diakonialaitos tarjoaa alustaksi Dila-korttelin. Korttelissa voimme järjestää yhdessä monenmoisia tempauksia ja toimintoja. Korttelin tuntumassa tehdään jo tiivistä
yhteistyötä mm. K-market Kartanon kauppiaan kanssa yhteisellä kohtaamispisteellä, missä kauppias tarjoaa kahvit ja Dilan vapaaehtoiset juttuseuraa sitä kaipaavalle. Dila- korttelissa voidaan järjestää myös yrityksen tyky-päiviä vapaaehtoistyötä tehden vaikkapa ikäihmisten vohvelikutsujen merkeissä.